Tulosta
 

Borealin uutiskirje

7.3.2014
*

Aihetta juhlaan – Boreal 20 vuotta

Vietämme Borealilla Pohjoisen kasvun teemavuotta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 110 vuotta suomalaisen kasvinjalostuksen käynnistymisestä. Suomalainen kasvinjalostus katsotaan alkaneeksi, kun Suomen kylvösiemenyhdistys vuonna 1904 perustettiin. Kahdenkymmenen vuoden ajan kotimaista kasvinjalostuksen kehitystyötä on tehty Borealin nimen alla.

Lue lisää.
*

Syysviljat talvehtineet

Syysviljat ovat Borealin kokeissa Jokioisilla talvehtineet tähän asti hyvin. Tuleva kevät kuitenkin ratkaisee oraiden lopullisen talvehtimisen.

Lue lisää.

*

Viisi uutta Borealin lajiketta kasvilajikeluetteloon

Kasvilajikelautakunta hyväksyi tänä vuonna viisi uutta Borealin lajiketta Suomen kasvilajikeluetteloon. Joukossa on yksi aikainen kauralajike, monitahoinen ohra, kevätvehnä, kevätrypsi sekä varhaisperuna. 

Lue lisää.
*

Elokuussa avoimet ovet Borealilla – Tervetuloa!

Avoimet ovet Borealilla 7.8. Esittelykentällä on mahdollisuus tutustua sekä uutuuslajikkeisiin ja sisätiloilla ovat avoinna esittelypisteet laboratorioissa, kasvihuoneessa ja siemenhallissa. Päivän aikana on ohjelmassa myös luento kasvinjalostuksesta.

Tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja tapaamaan kasvinjalostajiamme!

*

Hyödynnä uusien lajikkeiden potentiaali

Lajikekehitys etenee koko ajan ja uusien lajikkeiden parantunut sato- ja laatupotentiaali kannattaa hyödyntää. Uutuuslajikkeet myös kiinnostavat siemenkaupassa, joten saadaksesi kevääksi haluamasi lajikkeen siementä, kannattaa toimia nopeasti.

Lue lisää.
*

Www-sivumme uudistuivat – Tutustu!

Uudistetut www-sivumme palvelevat käyttäjiä entistä paremmin. Sivuiltamme löytyy laaja paketti lajiketietoutta.

Lue lisää.
*

Boreal mukana järjestämässä uutta Pohjanmaan Peltopäivää

Berner Oy, Boreal Kasvinjalostus Oy ja ProAgria Etelä-Pohjanmaa järjestävät 29.7.2014 ensimmäistä kertaa kasvintuotantoon keskittyvän peltopäivän Etelä-Pohjanmaalla.

Lue lisää.