"Mielenkiinto tuulivoiman rakentamiseen Suomessa on kasvanut, kun on käynyt ilmi, että valtio tavoittelee tuulivoiman kasvua ja tarjoaa siihen porkkanoita". Lue lisää
Itämeren kalakantojen tilanne monilta osin hyvä
"Suurimmalla osalla Itämeren kalakannoista menee hyvin, mutta joidenkin yksittäisten kantojen tilanne on huonompi. Selkämeren silakkakanta on ennätysmäisen suuri ja turskakanta elpymässä." Lue lisää
Puhdistetuistakin jätevesistä voi löytyä akuuttia myrkyllisyyttä
Itämereen pääsee myös puhdistettujen jätevesien mukana yhdisteitä, jotka voivat olla akuutisti myrkyllisiä vesieliöille tai vaikuttavat niihin hormonien tavoin. Lue lisää
Latvian pääkaupunki Riika tehostaa ensi vuonna jätevesiensä puhdistusta, minkä ansiosta Riianlahteen päätyvä typpi- ja fosforikuormitus pienentyy tuntuvasti. Lue lisää
Ensimmäinen vuosi takana: Lippulaivahankkeet toteuttavat EU:n Itämeren alueen strategiaa
EU:n Itämeren alueen strategian ensimmäisen vuoden aikana työ on käynnistynyt kaikilla painopistealueilla. Uusia lippulaivahankkeita on aloitettu muun muassa Itämeren ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Lue lisää
Itämeri-koulukiertue starttaa jälleen
Suuren suosion kouluissa saanut Luonto-Liiton Itämeri-koulukiertue on käynnistynyt tänäkin syksynä. Jo Venäjällekin laajentunut kiertue sai alkunsa vuonna 2006 ja nuorten vapaaehtoisten pitämät tunnit ovat tavoittaneet jo yli 10 000 oppilasta. Lue lisää