 |
|
Kunnat hiilineutraaleiksi
Viisi suomalaista kuntaa on ryhtynyt koekaniineiksi hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi etuajassa. Kaksivuotisessa Hiilineutraalit kunnat -hankkeessa (HINKU) kehitetään uusia työkaluja ilmastonmuutoksen hillintään, mutta tavoitteena on edetä myös konkreettisin toimenpitein.
"Hankkeen erikoisuus on se, että mukana on viisi asukasluvultaan melko pientä maa- ja metsätalousvaltaista kuntaa: Mynämäki, Parikkala, Padasjoki, Kuhmoinen ja teollisuusvaltaisempi Uusikaupunki. Kuntia tukee valtakunnallinen tutkimuslaitosten ja yritysten verkosto. Haluamme tavoittaa paitsi kunnat myös yritykset ja kuntalaiset", hankkeen vetäjä, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Parhaimmillaan päästövähennystoimenpiteet tukevat alueen taloudellista kehitystä. Hanke on jo nyt herättänyt yritysten kiinnostuksen ja ne hakevat kokeilukunnista markkinoita ympäristömyönteisille innovaatioille ja uusille teknologioille.
"Puhutaan niin sanotusta vihreästä taloudesta: kuntien tehostunut toiminta ja pyrkimys energiansäästöön, uusiutuvan energian käyttöön sekä materiaalitehokkuuteen avaa kysyntää ympäristömyönteiselle teknologialle. Olennaista on nähdä paikallisen osaamisen ja pienyritystoiminnan potentiaali ja mahdollisuudet."
Kunnat ovat alkaneet kartoittaa toimenpiteitä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi toimialakohtaisesti. Uudessakaupungissa koordinaattoriksi on palkattu konsultti Reijo Laine.
"Listaamme kaikilta toimialoilta potentiaaliset toimenpiteet ja kehityshankkeet. Näiden pohjalta määrittelemme konkreettiset toimet. Suhtautuminen on ollut hyvin positiivista, tosin hanke koetaan myös haasteellisena, jos ja toivottavasti kun kaikkiin uudistuksiin ja investointeihin otetaan mukaan hiilineutraali näkökulma. Esimerkiksi keskuskeittiön investointeihin energiansäästö on jo otettu keskeiseksi hankintaa ohjaavaksi näkökulmaksi", Laine sanoo.
"Hankkeessa mukana olevien paikallisten yritysten kirjo on hyvin laaja, joukossa on lämpöyhtiö, autotehdas, kemiantehdas, venevalmistaja, kalanjalostusyritys, tuulivoimala jne. Ne hakevat uusia markkinoita ja kilpailuetuja."
Laineen mukaan haasteellisin kohdejoukko ovat kuntalaiset, joiden liikkumiseen, energiankäyttöön ja ruuanhankinta- ja laittotottumuksiin yritetään vaikuttaa viestinnän keinoin. "Omien käytäntöjen muuttamisessa kyse ei välttämättä ole tiedon puutteesta tai halustakaan, vaan asian kokemisesta omaksi. Ilmastonmuutoksen hillitseminen koskee koko yhteisöä, jossa kaikilla on vastuu."
Teksti: Ulla Ala-Ketola, Kuva: SYKE Lisätietoja: www.ymparisto.fi/hiilineutraalitkunnat
|
|
|
|
|