
Autoriippuvuudesta eroon
Selviääkö perhe pääkaupunkiseudulla korkeintaan yhdellä autolla? Tämä riippuu pitkälti siitä, millaisessa ympäristössä perhe asuu, kertovat Urban zone-tutkimushankkeen ennakkotiedot.
Suomen ympäristökeskuksen, Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimuksessa selvitetään yhdyskuntarakenteen vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin henkilöliikenteen ja asumisen sijoittumisen näkökulmasta.
Urban Zone -tutkimushanke kattaa Uudenmaan alueen. Ennakkotiedot kertovat, ettei ihmisten liikkumisvalintoja selitä asuinpaikan etäisyys Helsingistä, vaan yhdyskuntarakenne.
"Raideliikennekaupungeissa, kuten esimerkiksi Järvenpäässä, päästöt ovat selvästi pienemmät kuin samalla etäisyydellä olevissa kaupungeissa, joissa raideliikennettä ei ole", kertoo vanhempi tutkija
Mika Ristimäki Suomen ympäristökeskuksesta.
Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa suurimmat päästötKunnissa, joissa on hyvät raideliikenneyhteydet, yhden henkilön liikkuminen aiheuttaa arkipäivässä 2,3–4,1 kilon hiilidioksidipäästöt. Suurimmat päivittäiset päästöt, noin 5 kiloa, on niillä raideyhteyttä vailla olevien kehyskuntien asukkailla, jotka asuvat taajamien ulkopuolella. Pienimmillä päästöillä selviävät ne Helsingin, Vantaan ja Espoon asukkaat, jotka asuvat kaupunkinsa jalankulkuvyöhykkeillä. Heidän arkipäivän liikkumisensa aiheuttaa noin 1,5 kilon hiilidioksidipäästöt.
Henkilöliikenteen päästöt erilaisilla vyöhykkeillä on arvioitu yhdistämällä YTV:n kokoamien 20 000 ihmisen matkapäiväkirjojen tiedot VTT:n laskelmiin eri liikkumismuotojen kasvihuonekaasupäästöistä sekä HKL:n julkisen liikenteen yksikköpäästötietoihin. Näin on saatu selville erilaisten yhdyskuntarakenteiden päästömäärät.
"Nyt pystytään arvioimaan, mitä yhdyskuntasuunnittelusta seuraa. Esimerkiksi parhaillaan työn alla olevan Uudenmaan maakuntakaavan erilaisia kasvumalleja voidaan nyt arvioida päästöjen kannalta. Uudellamaalla on nyt poliittisilla päättäjillä mahdollisuus aiempaa selkeämmin valita se kasvumalli, jolla voidaan tehokkaasti vähentää kasvihuonekaasupäästöjä",
Mika Ristimäki korostaa.
Teksti: Eija Järvinen, SYKE
Kuva: Pirjo Ferin-Westerholm/ympäristöhallinnon kuvapankki