Maaseudun laajakaistat saavat nyt vauhditusta myös EU:n elvytyspaketista. Maatalouden suorista tuista säästyviä niin sanottuja modulaatiovaroja suunnataan näin maatalouden ja maaseudun muidenkin elinkeinojen ja asukkaiden hyväksi. Sirpa Karjalaisen pääkirjoitus
Maaseutupolitiikan uusia painotuksia
Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) tammikuun lopulla hyväksymä kokonaisohjelma ja keväällä annettava valtioneuvoston selonteko muodostavat askelmerkit maaseudun kehitystyölle tulevina vuosina. Lue lisää
Maaseudun palveluille tukea hankerahoista
Maa- ja metsätalousministeriö tukee valtakunnallisia tutkimus- ja kehittämishankkeita yli 2,3 miljoonalla eurolla. Rahoitusta saavat hankkeet on valittu korkeatasoisten hakemusten joukosta, kertoo maaseutuylitarkastaja Kirsi Viljanen. Lue lisää
Näkökulmia aluekehitykseen strategiatyöllä
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan aluestrategia vuosille 2009–2012 valmistui helmikuussa. Strategiassa arvioidaan laajan hallinnonalan alueellisia vaikutuksia, linjataan yhteisiä tavoitteita ja esitetään yhteisiä hankkeita tasapainoisen aluekehityksen tueksi. Lue lisää
Paikallisuutta ja selkeyttä maaseudun kehittämiseen
Alkuvuodesta valmistuneet arvioinnit kauden 2000–2006 maaseudun kehittämisohjelmista antavat hyviä eväitä kehittämistyöhön. Arvioinnin tulokset ovat kiinnostavaa luettavaa kaikille aiheen parissa toimiville. Lue lisää
Matkailija koko kylän vieraana
Kylämatkailussa yhdistyvät matkailun edistäminen ja kylien elävöittäminen. Suomalainen kylä voi tarjota ulkomaiselle matkailijalle suomalaisuutta aidoimmillaan. Lähtökohtana on, että asiakas on, ei vain matkailuyrityksen, vaan koko kylän asiakas. Lue lisää
Ideasta todeksi - kaikki yrittämiseen maaseudulla
Ryhtyisinkö yrittäjäksi maaseudulle? Maaseutu tarjoaa monipuolisen ja antoisan toimintaympäristön mitä moninaisemmalle yrittäjyydelle. Lue lisää
Maaseutuasumisen konsteja ja tulevaisuuskuvia
Maaseutuasumisen teemaryhmä järjesti perinteisen Asuinmaaseutuseminaarin 5.3. Vapriikissa Tampereella. Seminaarin teemat: Taantumasta tahdonvoimalla? ja Kyläkaavalla kehitystä!, osoittautuivat varsin ajankohtaisiksi ja kiinnostaviksi. Lue lisää
Kansainvälistymistä lumen valtakunnassa
Maaseutuverkosto edistää kansainvälisten ja aluerajat ylittävien hankkeiden yhteistyötä ja tiedon välitystä. Levillä pidettävä seminaari kokoaa yhteen Leader-toimintaryhmätyön parissa toimivia eri puolelta Eurooppaa. Lue lisää