Opettajille

Sapere on menetelmä, joka auttaa lasta tunnistamaan aistiensa toiminnan ja aktiivisesti rekisteröimään aistiensa tuottaman tiedon tutkiessaan ruokaa, ruoka-aineita ja ympäristöään. Tietoisuus omista tuntemuksista ruoan nauttimisen yhteydessä ja sen jälkeen auttavat lasta ymmärtämään terveellisen ruoan merkitystä.
Makutunnit eivät vaadi erityisluokkaa, vaan niitä voidaan järjestää normaalissa luokkatilassa.
Sapere-menetelmä sopii alaluokilla eri oppiaineiden yhteyteen ja auttaa Ihmisen kasvamisen aihekokonaisuuden konkretisointia.
- Äidinkielessä kuvailevien sanojen yhdistäminen oman kehon tuntemuksiin ja ruoka-aineista, ruoista sekä ympäristöstä kuvailemiseen. Itse asiassa äidinkieli on jatkuvasti läsnä, sillä omista tuntemuksista kirjoittaminen, kertominen ja niistä keskusteleminen ovat olennainen osa menetelmää.
- Luonnon- ja ympäristötiedossa sekä biologia tutustuttaessa opetussuunnitelman mukaisesti esim. marjoihin, hedelmiin ja kasviksiin sekä maantiedossa uusiin maihin tutustuttaessa makumaistiaisin.
- Kotitalouden tunneilla erilaisten makuyhdistelmien kokeilemiseen ja maustamiskokeiluihin
Sapere-menetelmä tuo kouluruokalan henkilökunnan tieto-taidon mukaan koulun kasvatukselliseen käyttöön.
Sapere-menetelmään pohjautuen on tuotettu mm. seuraavat materiaalit:
- Helsingin yliopiston elintarviketeknologian laitoksen Viikin Normaalikoulussa toteuttama Makukoulu – tutkimushanke. Hankkeeseen liittyneet käytännöt koottu opaskirjaksi: S. Mustonen, H. Tuorila (toim.) ”Makukoulu: Makuoppituntien soveltaminen: Toimintakäsikirja opettajille ja kouluttajille”. Aineisto on ladattavissa Sitran sivuilta.
- Sitran Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA:n Järkipalaa-hanke. Hankkeeseen liittyneet käytännöt on koottu opaskirjaksi: TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Teija Keso, ETM, tutkija Jenni Lehtisalo ja ETM, Leipätiedotuksen vt. toiminnanjohtaja Sini Garam: ”Ideoita nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ja nuorten ravitsemuskasvatukseen”.
Aineisto on ladattavissa Leipätiedotuksen sivuilta.