Tulosta På svenska
 

Onko elinvoimainen susikanta mahdollinen?

Maaliskuu 2013
 
Sudet käyskentelevät Lounais-Suomen kulttuurimaisemissa ja tappavat metsästyskoiria Itä-Suomen saloilla. Riippumatta vahingon määrästä sudet ovat aina väärällä alueella, ne halutaan pois.

Susi ei ole globaalisti tai edes eurooppalaisittain uhanalainen eläinlaji. Itä-Euroopan kanta on arvioitu tuhansiksi ja susi on viime vuosina vallannut kiivaaseen tahtiin vanhoja EU-maita Ranskaa ja Saksaa. Näissä maissa on tällä hetkellä enemmän susilaumoja kuin Suomessa.

Vuonna 2005 laadittiin Suomen susikannan hoitosuunnitelma. Sen tavoite kahdestakymmenestä vuotuisesta pentueesta ei näytä realistiselta. Vuonna 2006 kanta oli suurimmillaan. Silloin susikantaan syntyi vähintään 25 pentuetta. Viime vuosina Suomessa on todettu liikkuvan 13 - 16 pentuetta.

Susi levittäytyi länteen suunnitelman mukaisesti

Kannanhoitosuunnitelman mukainen kannan levittäytyminen läntiseen Suomeen toteutui, kun kasvava määrä itäisiä laumoja tuotti nuoria susia vaeltamaan muualle maahan. Itäisimmän Suomen kanta taantui myöhemmin, mutta läntiseen Suomeen oli ehtinyt pesiytyä susia alueelle, missä pentueita ei ollut syntynyt yli sataan vuoteen.

Susi yllättää, sillä synnyinlaumastaan itsenäistyneet nuoret sudet voivat kulkea mihin tahansa Suomessa. Taival taittuu pääasiassa yöllä ja se on noin 15 kilometriä vuorokaudessa. Pariutuminen tapahtuu muitta mutkitta ja seuraavana vuonna alueella on pentuelauma. Tarinat ihmisen suorittamista siirroista elävät myös meillä, vaikka Suomessa ei tietääkseni ole siirtoistutettu ainuttakaan sutta.

Susi on nopeaoppinen ja tottuu ihmisen läsnäoloon. On syntynyt pihasusiongelma. Vaikka suden käyttäytyminen on yksilöllistä, ihmisasutuksen lähellä liikuskelun määrä on ensisijaisesti yhteydessä asutuksen tiheyteen lauman reviirillä. Pantasusien paikannukset osoittavat, että suuri valtaosa susista välttelee asutusta. Maaseutuasutuksen pirstomissa maisemissa sudenjälkien öinen ilmaantuminen asuinrakennusten lähelle on kuitenkin vääjäämätöntä.

Väli-Suomessa vihlovin kipupiste on koirien menettäminen suden suuhun. Pohjoisempana tulevat vastaan susien aiheuttamat vahingot poronhoidolle. Lähtökohdat suden pysyvälle asettumiselle ovat hankalat suuressa osassa Suomea.

Saaliin määrä voi vaikuttaa suden käyttäytymiseen

Suomen susikannan status on muuttunut. Rajaliikenne itärajalla on hiljentynyt. Karjalan tasavallan susikantaa säädellään tapporahat kannustimena. Susikannan geneettinen monimuotoisuus on nykyisin pienempi kuin 1990-luvulla, vaikka susia oli tuolloin vähemmän.

Susikonfliktia pahentaa suomalaisten susien voimakas taipumus tappaa metsästyskoiria. Sudelle tarjolla olevan saaliin määrä vaikuttanee sen käyttäytymiseen. Laumojen määrään suhteutettuna sudet tappavat koiria enemmän Suomessa kuin Ruotsissa, missä hirvitiheys on 3-5 kertaa suurempi kuin Suomen susireviireillä. Luontaista saalista on Lounais-Suomen valkohäntäpeura-alueen ulkopuolella susille niukasti, kun vertailukohdaksi otetaan vaikkapa Baltia tai Ruotsi, Keski- ja Etelä-Euroopan maista puhumattakaan. Koira ei ole ravintona hirven korvike, mutta olisi täysin loogista, että sudella on suurempi motiivi poistaa koira saalistusalueeltaan, kun luontaista saalista on vähän. Susi ei voi tietää, että koiraa ruokkii ihminen.

Suden alttius käydä koiran kimppuun linkittyy myös suden ikään. Etenkin susilauman johtavan uroksen ollessa nuori ja hirvenpyytäjänä kokematon, riski koiran menetyksestä on keskimääräistä suurempi. Suomessa susien elinkaari on lyhyt: saaliiksi päätyneistä susista lähes 70 prosenttia on alle kaksivuotiaita.

Ongelmallisesti käyttäytyvän tai toistuvasti vahinkoa aiheuttavan suden tappaminen ei ole tappio susikannan suojelulle. Tämän periaatteen useimmat hyväksyvät. Jos suden halutaan kuuluvan elinvoimaisena, pentuja tuottavana populaationa Suomen eläimistöön myös tulevaisuudessa, on muitakin lähestymiskulmia hyvä löytyä. Kokonaiskuvassa on syytä muistaa sekä saaliseläinkantojen merkitys että elinympäristön sopivuus ihmisen näkökulmasta.

Lisätietoja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta:
Ilpo Kojola, dosentti, erikoistutkija, etunimi.sukunimi@rktl.fi