Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa törkeän metsästysrikoksen lisäämistä rikoslakiin, jotta erityisen moitittavista teoista voitaisiin rangaista nykyistä ankarammin. Törkeästä rikoksesta määrättäisiin yleensä aina myös metsästyskielto. Lue lisää
Uutiset
Riekon nauru raikaa ennallistetuilla soilla
Mennyt talvi ja kevät antavat toiveita riekkokannan vahvistumisesta. Perustetuilla soidensuojelualueilla on ollut suuri merkitys erityisesti eteläisen Suomen riekkojen elinympäristöjen säilymisen turvaamisessa. Lue lisää
Suurpetokantojen arviointiin uusi laskennallinen malli
RKTL ja Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu kehittävät yhteistyössä uutta laskentamenetelmää suurpetokantojen arviointiin. Sen toivotaan lisäävän kanta-arvioiden luotettavuutta ja objektiivisuutta. Lue lisää
Metsästäjät tekevät runsaasti vapaaehtoistyötä
Metsästäjät tekevät vuodessa yli 300 henkilötyövuotta vapaaehtoista työtä riistataloudessa. Eniten vapaaehtoistyötä tehdään riistanhoitoyhdistysten hallinnossa, noin 66 henkilötyövuotta. Lue lisää
Riistahallinnon uudistus edennyt jouhevasti
Hanke Suomen riistakeskuksen perustamiseksi on siirtynyt odottamaan poliittisia päätöksiä. Nopeasti edennyt valmisteluprosessi on sujunut juohevasti. Mutta miksi hyvin toimivaa riistahallintoa ylipäätään halutaan muuttaa? Lue lisää