Karhukannan seuranta haasteellista

Suomen karhukanta on parin kolmen viime vuoden aikana osoittanut runsastumisen merkkejä vuosikymmenen vaihteessa alkaneen tasaisemman vaiheen jälkeen. Karhukannan runsauden luotettava arviointi on vaativa haaste, josta ei selvitä yhdellä menetelmällä.

Perustana pentuehavainnot

Havainnot vuotta nuoremmista pentueista ovat se osa havaintoaineistoa, johon arvio karhujen kokonaismäärästä pääasiallisesti pohjautuu. Havainnon ajankohta ja sijainti, pentumäärä sekä tiedot pentueellisten naaraiden liikkuvuudesta ovat tärkeimmät kriteerit, joilla arvioidaan erillisten pentueiden lukumäärä havaintoaineistosta.  

Pentuehavaintoihin perustuvan arvioinnin keskeinen ongelma on se, että huomattava osa yksivuotiaista nuorista karhuista seuraa vielä emoaan. Maallikkohavainnoitsija ilmoittaa emoaan seuraavan yksivuotiaan useimmiten pennuksi. Havainnon vastaanottavan petoyhdyshenkilön on aika vaikea puhelinkeskustelun perusteella saada käsitystä nuoren karhun todellisesta iästä. Pennun jäljet ovat pienemmät kuin yksivuotiaan, mutta jälkiä on usein mahdoton löytää maastosta.  Puutteista huolimatta pentuehavainnot ovat edelleen tärkeä arviointimenetelmä karhukannan kokonaismäärän arvioinnissa.

Geneettiset menetelmät yleistyvät tulevaisuudessa

Geneettiset menetelmät ovat osa karhukannan seurannan tulevaisuutta. Perusmateriaalina ovat riittävän kattavuuden antavat ulostenäytteet, joista eristetty DNA toimii yksilömäärän arvioinnin pohjana. Parhaan malliesimerkin antavat Ruotsissa tehdyt selvitykset, joissa menetelmää on sovellettu jo useamman maakunnan alueella. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on mukana yhteistyössä, jossa geneettisiä menetelmiä käytetään karhukannan runsauden arvioimiseen. Aineistoa on kerätty Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta.

Karhuyksilöiden ja näytemäärän välinen yhteys antaa tiedon siitä, kuinka suuri näytemäärä tarvitaan karhujen määrän selvittämiseen. Kun näytemäärä kasvaa, uusia yksilöitä löytyy vähemmän ja vähemmän. Kallista analyysia ei ole järkevää jatkaa loputtomiin, vaan se kannattaa lopettaa siinä taitekohdassa, jossa uuden yksilön löytyminen alkaa vaatia huomattavan suurta näytemäärää. DNA-tyypityksen kappalehinta on noin 150 euroa.
  

Kalleutensa ja analyysien vaatiman ajan takia geneettiset menetelmät eivät korvaa havaintoaineistoja, mutta ne antavat mittapuun, johon havaintoaineistoja verrataan. Ruotsissa arvio koko maan karhukannasta perustuu siihen, että tutkimusalueen DNA-analyysista saatua karhujen määrää verrataan hirvijahdin yhteydessä tehtyjen karhuhavaintojen määrään. Kun DNA-tutkimusalueita on useita, voidaan havaintojen määrän perusteella tehdä arvio myös sellaisille alueille, joissa geneettistä menetelmää ei ole käytetty. Suomessa hirvenpyytäjät kirjaavat karhuhavaintoja samaan tapaan kuin Ruotsissa, joten käyttökelpoinen vertailuaineisto on olemassa. 

Lähetinkarhuja tarvitaan

RKTL on viime vuosina asentanut GPS-lähettimiä karhuille niiden liikkumisen ja elinpiirin koon tutkimiseksi. Lähetinkarhujen seurannasta saatua tieto tarvitaan sovellettaessa karhukannan seurannan uusia menetelmiä, sillä geneettisen aineiston tulkinnassa tulee tuntea sekä naaraiden että urosten elinpiirien koko.

Havaintojen keruu sähköiseksi

RKTL on vähitellen ottamassa käyttöön nettipohjaisen järjestelmän, johon petoyhdyshenkilöt keräävät havainnot. Petoyhdyshenkilöverkoston kattavuudessa ja toiminnan aktiivisuudessa on alueellisia eroja, joita uuden järjestelmän toivotaan tasoittavan. Järjestelmän merkittävä etu on se, että havainnot saadaan ajantasaisesti tutkimuksen ja hallinnon käyttöön. Järjestelmää tullaan esittelemään myös uutiskirje Sarvessa, kun se on käyttövalmis.

Lisätietoja:
erikoistutkija Ilpo Kojola, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, puh. 0400 292 098       

Kuva: Ilpo Kojola

Lue lisää aiheesta: Karhukanta 2007

<< paluu etusivulle