Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana on yli 200 suurpetoa saanut lähetinpannan kaulaansa Suomessa. Suurin osa pantapedoista on ollut karhuja ja susia, mutta viime vuosina myös ahma ja ilves ovat tulleet kuvaan mukaan. Lähetinpantojen käytöllä etsitään vastauksia moniin suurpetokantojen hoidon kannalta tärkeisiin kysymyksiin.

Miksi petoja pannoitetaan?

Yksinkertaisimmillaan kysymys on kannanarvioinnin vaatimista tausta-aineistoista. Liikkuvuus ja elinpiirien koko ovat keskeistä tietoa, kun suurpetoyhdyshenkilöiden keräämän havaintoaineiston perusteella tehdään arvio yksilöiden lukumäärästä. Myös informaatiota petojen elintavoista, lisääntymisestä ja kuolleisuudesta tarvitaan. Meidän tulee ymmärtää kannanvaihtelun syyt, jotta kannanhoitopäätökset voidaan tehdä luotettavalta pohjalta.

Kannanhoidon tavoitteita palvelevista työkaluista tärkeimpiä on pyyntiverotuksen oikea mitoitus ja kohdentaminen. Suurpedot ovat riistaeläiminä harvalukuisia ja harvinaisimmat lajit, susi ja ahma, kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kriteereiden mukaan uhanalaisia Suomessa. Karhujen ja ilvesten pyynnissä metsästyslupien määrä on tällä hetkellä kasvussa, sillä nämä lajit ovat viime vuosina runsastuneet. Pyyntimäärien kasvu voimistaa tutkimuksen haasteita, koska metsästyksen yleisenä reunaehtona ovat kestävyyden asettamat vaatimukset.   

Yksilöpohjaiset aineistot antavat täsmällisimmän tiedon siitä, minkälainen elinympäristö soveltuu parhaiten eri suurpetolajeille. Hyvä ravintotilanne auttaa suurpetoja tuottamaan pentuja, mutta konflikti ihmisen kanssa näyttää alentavan hengissä säilymistä.

Pantaseurannat paras väline selvittää lajien välistä vuorovaikutusta

Suurpedot vaikuttavat myös toinen toisiinsa. Lajien välisistä vuorovaikutuksista saadaan paras informaatio pannalla varustettuja yksilöitä seuraamalla. Muista suurpedoista hyötyy selvimmin ahma, jonka pesimäajan tärkein ravintokohde Etelä-Kainuussa ja Ylä-Karjalassa on susien tappamat hirvet. Susien kaatamaa hirveä tavoittelevan ahman tulee olla varovainen, sillä sudet haluavat päästä ruokavarkaasta eroon. Metsässä ahma pelastautuu hyökkääviltä susilta. Joillakin susireviireillä karhut valtaavat itselleen osan susien tappamista hirvistä, mikä puolestaan saanee sudet lähtemään aikaisemmin uudelle metsästysretkelle. 

Suurpetojen paluulla on suomalaisessa luonnossa vaikutuksia, joista perille pääsy vaatii lähettimien käyttöön pohjautuvia seurantoja. Kun arvioitavana on esimerkiksi suden vaikutus hirvi- tai metsäpeurakantaan, meidän tulisi tietää, kuinka monta hirveä tai peuraa susi vuoden mittaan tappaa. Tästä voidaan päästä jyvälle vain intensiiviseurannoin. Näissä seurataan tiheästi paikannuksia antavalla GPS-GSM –lähettimellä pannoitettua sutta parin kuukauden ajan ja etsitään maastosta kaikki sen tappamat suuremmat saaliseläimet. Saaliseläimen luo mennään vasta sitten, kun susi on lopullisesti jättänyt haaskan, ettei seuranta vaikuta suden luontaiseen saalistusrytmiin.

Lähettimiä käyttämällä on kerätty myös aineistoa siitä, miten karhu käyttäytyy ihmisen lähestyessä. Tätä tutkitaan Helsingin yliopiston dosentin Janne Sundellin johdolla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on asentanut lähettimet tässä hankkeessa tutkimuskohteina oleville karhuille.

Lisätietoja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta:
erikoistutkija Ilpo Kojola, etunimi.sukunimi@rktl.fi, puh. 020 575 1411

Kuva: K. Holmala