Agronomi Kirsi Viljanen aloitti työnsä maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattorina maaliskuun puolivälissä. Lähiruokakoordinaattorin päätehtäviin kuuluu muun muassa hallitusohjelmaan kirjatun lähiruoan kehittämisohjelman sisällön suunnittelu, koordinointi, käytännön organisointi sekä ohjelmaan liittyvä viestintä. Lue lisää >>
Myötätuulta luomualalla
Luomupeltoalaa halutaan kasvattaa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Pullonkaulat luomun kasvun tukkeena on myös selvitetty, ja työtä luomun tuotannon ja kulutuksen kasvattamiseksi tehdään kaikilla rintamilla. Lue lisää >>
EU:n budjetti määrittää tukipolitiikan suuntaviivat
EU:n vuonna 2014 alkava uusi rahoituskausi tuo tullessaan muutoksia tukijärjestelmiin. MMM:n kansallisten tukien jaoston uusi päällikkö Martti Patjas toteaa, että EU:n budjetin valmistelulla on iso vaikutus tukiin kaikissa jäsenmaissa, myös Suomessa. Lue lisää >>
Eläinsuojelulain uudistus työn alla
Maa- ja metsätalousministeriön valmisteleva työ eläinsuojelulain uudistamiseksi etenee. Kevään aikana puretaan viranomaisille, eläintenpitäjille, sidosryhmille ja kansalaisille tehtyjen kyselyiden vastauksia, joita saatiin useita tuhansia. Lue lisää >>
Ministeri bloggaa
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen on alkuvuoden ajan kertoillut ajatuksiaan Niskavuoren leipää -blogissaan maa- ja metsätalousministeriön sivuilla. Blogia pääsee kommentoimaan ministeriön Facebook-sivuilla. Lue lisää >>
50-vuotias CAP vastaa ajan haasteisiin
Tänä vuonna on kulunut 50 vuotta siitä kun EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (Common Agricultural Policy, CAP) sai alkunsa. EU:n perustaneet kuusi jäsenmaata sopivat vuonna 1962 elintarviketuotannon yhteisestä sääntelystä sodan jälkeisestä vuosikausien pula-ajasta selviämiseksi. Historiansa aikana maatalouspolitiikkaa on jatkuvasti uudistettu vastaamaan uusia haasteita. Lue lisää >>
Sähköinen tukihaku sai liikkeelle uusia käyttäjiä
Viljelijätukien sähköinen haku etenee suunnilleen samaan tahtiin kuin viime vuonna. Ensimmäisen kahden viikon aikana saapui 4359 hakemusta. Tästä määrästä ensi kertaa sähköisesti tukea hakevien viljelijöiden osuus oli noin 25 prosenttia. Lue lisää >>
Eläinten hyvinvoinnin tuki nousee
Nauta- ja sikatilat voivat hakea eläinten hyvinvoinnin tukea kevään tukihaussa 30.4.2012 mennessä. Tuki on uudistunut tänä keväänä – tuen määrä on lähes kolminkertaistunut ja tukiehdot ovat jonkin verran muuttuneet. Lue lisää >>